torstai 16. heinäkuuta 2015

Muutto




Jo toukokuussa teimme ensimmäisen varsinaisen muuttokuorman, kun Jukan avustamina kannoimme (hissittömässä talossa) pesukoneen ja ruokapöydän peräkärryn kyytiin. Matkalla Vantaalle haimme Ikeasta puiset tuolit ruokapöydän ympärille. Ne sopivat erinomaisesti olohuoneen tunnelmaan. Yksi naapurin pojista auttoi pesukoneen siirtämisessä kylpyhuoneeseen. Hannu maalasi ruokapöydän jalat valkoisiksi. Pöydällä on kuitenkin pidettävä aina liinaa, kun Suvin kissa teki aikoinaan siihen jarrutusjäljet, joten koko pöytää ei kannata maalata.

Seuraavana lauantaina ajoimme Lohjalle ja pakkasimme peräkärryyn sohvan ja nojatuolit. Sisustussuunnitelmani meni taas uusiksi, kun kalusteet olivat liian massiivisia Vantaan talomme olohuoneeseen. Elämä (ja varsinkin sisustaminen!) olisi paljon yksinkertaisempaa ilman televisiota. Lohjan kodissani oli olohuoneen jokaisella neljällä seinustalla istumapaikkoja, kun ei ollut telkkaria rajoitteena. Lohjan koti alkoi näyttää autiolta kun keittiö ja olohuone oli tyhjennetty. Mutta totuus paljastui, kun avasin kaappien ovia; niin paljon tavaraa, aivan liian paljon tavaraa... Kaikki sanovat, että muutto on hyvä syy heittää turhaa tavaraa pois, mutta entä jos yläkaapeissa on laatikoittain matkapäiväkirjoja ja valokuvia? Kaksi ystävääni pöyristyivät jo siitä, kun kerroin hävittäneeni vanhat postikortit.

Vähitellen siirsin tavaroita kodista toiseen. Joulukoristeet ja -kyntteliköt menivät Vantaalle, seuraavaksi olivat vuorossa talvitakit, tyhjät lasipurkit ja pääsiäiskoristeet. Mihin ihmeeseen saan mahtumaan kaikki astiat?

Elokuussa Vantaan talon asuintilat olivat lähes valmiina. Oli aina vain vaikeampi jättää talo ja tekemättömät työt. Joka kerta kun menin Lohjalle, hoidin samalla käynnillä monta asiaa; bodypump, saunavuoro, parturi tai muuta asiointia, käynti äidin luona. Lohjan asunto alkoi pikku hiljaa tyhjentyä. Yllättäen tiesin, että näitä seiniä ei tule ikävä, vaikka olinkin ollut siellä onnellinen ja viihtynyt armaan hyvin. Kunhan saamme tavarat paikoilleen, tiedän pesiytyneeni uuteen, omaan kotiin. Silti minua sitoo Lohjalle vielä moni asia; äiti, siskot ja lapset perheineen.

Kutsuimme elokuisiin tupareihin ystäviämme, jotka olivat auttaneet meitä remontissa vuosien varrella (varsin lyhyt vieraslista, ei taida talkootyö olla enää muodissa). Uhkasin järjestää "Etsi viisi virhettä" -kisan. Ei riitä, sanoi Hannu. Lisäksi ajattelin pitää arpajaiset, joissa vieraat poislähtiessään voittaisivat joko leivänpaahtimen, silitysraudan, mikroaaltouunin, pölynimurin tai jotain muuta mitä meillä on tuplaten (tai triplaten).

Asumme hiljaisella alueella, mutta itse talo pitää omaa meteliään. Vintin raput ja lattiat narisevat kotoisesti, varsinkin kynnysten kohdalla. Vesikiertopumppu korisee omia aikojaan ja patterit kurluttavat, pitäisiköhän asialle tehdä jotakin? Lisäksi talo tuulettuu itsestään, kun ilmanvaihto toimii painovoimalla. Yön hiljaisuudessa hormien humina tuntuu siltä kuin istuisi nuotion vieressä kuuntelemassa liekkien aikaansaamaa ääntä.

Saimme Jukan avulla siirrettyä suurimman osan huonekaluistamme peräkärryyn ja Vantaalle. Kaikki paikat olivat sekaisin ja täynnä tavaraa. Loput tavarat mahtuivat yhteen kärrylliseen ja muutamaan autolastilliseen.

Elokuun viimeisen viikon asuin Lohjalla, kissavahtina kun Onnin porukat olivat lomamatkalla. Samalla tyhjentelin asuntoani ja pakkasin tavaroita. Teki jo mieli pistää silmät kiinni ja laatikoiden sisältöä tutkimatta heittää loput roskiin, tuskin niitä kukaan olisi kaivannut. Mutta minkäs teet omalle pihille minällesi? Naapurin opiskelijapojat saivat laatikollisen kahvikuppeja.

Ilmeisesti viimeinen muuttorutistus ja -siivous söi sen verran naista, että loppuviikosta oloni oli viluinen ja kurkku kipeä. Jätin isommat siivoukset ja siirtelin vain tavaroita paikasta toiseen, mikä sekin sai hien tursuamaan huokosista. Pakko viedä vielä ainakin yksi autolastillinen tavaraa Pelastusarmeijaan. Itselleen on turha mitään säästää, korkeintaan kerätä vinttiin astialaatikoita, jos vaikka joskus kelpaavat Tiitukselle tai Onnille. Tytöt kun ovat tunnetusti niin kranttuja...

Bauhausista löytyi varteenotettava vaihtoehto makuuhuoneen lampuksi. Jätin sen harkintaan ja ostin aulaan verhotangon. Siihen ehkä kelpaa entisen makuuhuoneen verhokappa. Viikolla sain raivattua muuttolaatikoita flunssan väsyttämillä voimillani sen verran, että aulassa oli jo lattia näkyvissä. Paljon ei tarvinnut heittää roskiin, jaoin tavaraa Pelastusarmeijaan, tyttärille, kavereille ja Sofian päiväkotiin. Yksi samanlainen rutistus täytyy vielä jaksaa tehdä, sen jälkeen pääsen siivoamaan kotiamme. Ehkä tämä jouluksi siistiytyy? Jos on aikaa, käyn vielä kerran kaiken läpi ja karsin turhat pois. Mitä teen laatikollisella reseptejä kun kuitenkin käytän aina vain omiani? Ja mihin ripustan taulut ja kaksi suurta peiliä, kun talossa on niin vähän ehjää seinäpintaa?

1.9.2009 meistä tuli virallisesti vantaalaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti