lauantai 27. kesäkuuta 2015

Makuuhuone, maaliskuu - lokakuu 2009




Hannu purki kahden pienen makuuhuoneen välisen seinän ja saimme kohtuullisen kokoisen makkarin, jossa on tilaa myös kaapistolle. Heitin vitsinä, että säilyttäisimme kaksi oviaukkoa, molemmille omat sisäänkäynnit. 


Remontti jatkui hitaasti takellellen. Putkimies lensi Lapin laduille pariksi viikoksi, hänen antamillaan ohjeilla Hannu irrotti makuuhuoneen kaksi vanhaa, kirkuvan värisiksi maalattua isoa patteria. Onneksi vaari oli jättänyt perinnöksi putkimiehen työkalunsa. 


Sähkömies kävi katkaisemassa huoneesta sähköt ja merkkasi samalla kattolampun, katkaisijan ja pistorasioiden paikat. Hannu sai seinät levytettyä ja aloitti niiden paklaamisen ja hiomisen. Edelleen on päättämättä, tuleeko seiniin tapettia vai maalia. Tapetilla saisi siistimmän lopputuloksen, mutta se myös maksaa. Maalilla löytyisi halutut sävyt helpommin, rahaa ei kuluisi niin paljon, mutta seinien epätasaisuus saattaa näkyä helposti maalin alta. Kattomateriaali on myös valitsematta. Kylpyhuoneessa ja keittiössä on lautaa, olohuoneessa säilytimme vanhan sormipaneelin. Vinttikamareissa on mdf-levyä, joka on helppo ja nopea asentaa, lopputulos on siisti, mutta tylsä. Kattolaudat pitäisi kuitenkin maalata kolmeen kertaan eikä talossa enää oikein löydy maalausverstaalle paikkaa, kun huoneet alkavat olla kunnostettuja eikä ulkonakaan vielä tarkene maalata. Annoin Hannulle luvan päättää, hänhän ne kuitenkin joutuu asentamaan. Taivas antoi meille lisää miettimisaikaa; kun meidän piti ennen Lohjalle lähtöä käydä hakemassa laudat/levyt peräkärryn kanssa, alkoi sataa räntää. Jätimme hakureissun pääsiäislauantaille, kun seuraavan kerran olemme Vantaalla. Hannu myös epäili, että täyspitkät laudat eivät mahdu ovista/ikkunoista, sekin täytyy vielä testata ennen kuin lähdetään ostoksille. Kättä väännetään myös niistä patterin rohjoista. Minä olen uusien, kevyempien ja helpommin puhtaana pidettävien pattereiden kannalla, Hannu haluaa säästää rahaa ja lupaa putsata ja maalata toisen malliksi. Se on niin iso, että taitaa yhteen huoneeseen riittääkin. Talossa on edelleen turhankin lämmin, joten aiomme hankkia kaikkiin pattereihin termostaatit.

Lauantaina pakkasimme Lohjalla auton täyteen; ruokia, astioita, puhtaita pyykkejä ja molempien fillarit, joista omani on menossa Tuusulaan keväthuoltoon. Heitimme kamat kotiin ja haimme Vantaan K-75:sta kattopaneelit makuuhuoneeseen. Siis lautaa, jostain sentään päästiin yhteisymmärrykseen. Ilma oli mitä ihanin, jätin Hannun pihalle sahaamaan lautoja ja tein itse pitkän lenkin. Sunnuntaina Hannu sai katon melkein paneloitua. Pikku mittavirhe; laudat loppuivat kesken, mutta niitä on joka tapauksessa haettava lisää kun samaa paneelia tulee aulankin kattoon. Pattereista vielä keskustellaan. Hannu päätti maalata paneelit (kolmeen kertaan) kun ne ovat jo paikoillaan, vaikka siinä menevätkin niskat nurin.


Sen jälkeen, kun Hannu antoi ymmärtää, että makuuhuoneen seiniin tulee tapettia, olen miettinyt värejä ja kuvioita. Se on selvä, että päätyseinään tulee väriä, mutta sävystä ei ole vielä kuin kalpea aavistus. Toinen päätyseinä jää kokonaan kaapiston taakse, sivuseiniä rikkovat ikkunat ja oviaukko. Vaikka muutamme 62 neliön kaksiosta lähes tuplasti suurempaan asuntoon, ei rintamamiestalosta tahdo löytyä ehjiä seiniä kaikille tauluilleni. Talo on sokkeloinen, huoneet pieniä ja kaikissa on ikkunoita ja oviaukkoja. Olohuoneeseen ja makkariin saimme lisää ehjää seinäpintaa piilottamalla molemmista yhden oviaukon. Makuuhuoneen yksi seinä saa olla kuvioltaan rankkakin, olen jo kyllästynyt edellisten asuntojeni hissutteluun. Kunhan ei ole niin psykedeelinen, ettei siellä saa nukutuksi. Vanhasta makuuhuoneesta muuttaa mukana taulut ja Intiasta tuodut silkkityynyt. Nekö minun pitää ottaa mukaan kun lähden tapetteja metsästämään?


Viikon päätteeksi pakkaan taas auton täyteen ja haen mukaani tapettien mallikirjoja. Mitä enemmän valinnanvaraa, sen vaikeampaa tuntuu olevan. Miten olisi vaaleanpunainen makuuhuone? 

Ja niinhan siinä taitaa käydä, että meille tulee VAALEANPUNAINEN makuuhuone. Päätyseinän tapetti on tummemman (marjapuuron) väristä kuviollista tapettia, sivuseinien tapetin väri on jotain vaaleanpunaisen ja lilan väliltä. Voi, siitä tulee ihana! Kun näytin Anna-Kaisalle puhelimestani kuvaa päätyseinän tapetista, tämä yritti pitää pokkansa; "Oho! Onpa kasaria". Seuraavaksi lähden etsimään verhokangasta tapetinpala mukanani. 

Viikonlopun aikana Hannu sai makkarin katon valmiiksi ja sivuseinät tapetoitua. Kuviotapetti on tilaustavaraa, sitä joudumme odottamaan pari päivää. Minä jatkoin haravahommia ja Sofiakin kävi kyläilemässä. Kyselin häneltä synttärilahjatoivomuksia ja tyttö toivoi hauvoja. Monta hauvaa; isihauva, äitihauva ja hauvalapsia. Vaaleanpunaisia ja ruskeita. 


Sain fillarini huollosta ja terveiset, että moottoripyörään sopiva suihkutettava öljy ei ehkä ole paras vaihtoehto fillarin ketjuihin... Hain tilaustapetin ja Hannu pääsi perjantai-iltana laittamaan sitä makuuhuoneen seinään. Tuli hieno! (Luvalla sanoen vähän pornahtava...)

Palasin Lohjalle ja kangaskauppias pisti koko verhosuunnitelmani uusiksi. Ei mitään roosaa tyykiä, sitä väriä on jo ihan riittävästi. Onneksi tässä on aikaa miettiä, eihän lattiakaan ole vielä valmis.

Makuuhuoneen remontti seisoo paikoillaan ennen putkimiehen käyntiä. Häntä odotellessa Hannu tyhjensi vesikierron ja talo on taas kylmillään. Onneksi aurinko paistaa päivisin. Kunhan makkarin patteri on paikoillaan, on vuorossa lattialaminaattien asennus ja kaapiston kokoaminen. Tarkoitus oli säästää toinen ovi, kunhan siitä saadaan irti karmea vihreä maali. Ostimme kuumailmapuhaltimen ja lähtihän se maali pois, mutta sen alla oleva pinta on niin huonossa kunnossa, ettei pelkkä lakkaaminen auta. En haluaisi alakertaan maalattuja ovia, kun muutkin jäljelle jäävät ovat koivuvaneria. Nyt harmittaa, ettemme sittenkin säästäneet makuuhuoneen toista ovea, joka jätettiin uuden seinän ja tapetin alle. Talon kaikki sisäovet ovat eri kokoa, joten ylimääräisiksi jääneitä ovia ei voi hyödyntää muissa huoneissa.

Sunnuntaina tarkistimme vielä Ikean suunnittelusivulle päivittämämme makuuhuoneen kaapistosuunnitelman ja lähdimme lista mukana kauppaan. Hävytöntä! Osa nettisivun tarjoamista tuotteista oli jo poistunut tuotannosta ja suunnitelmamme meni uusiksi. Siis lisää kompromisseja. Keräsimme peräkärryn täyteen lastulevylaatikoita ja päätimme noutaa aulan kaapistot toinen kerta.


Krakovan reissuni aikana Hannu oli saanut makuuhuoneen kaapit kasaan ja aulan seinät tapetoitua. Onneksi tulin takaisin, ennen kuin kaappien ovet menivät väärinpäin ja kahvat vääriin kohtiin (siitäkin huolimatta, että olin jättänyt sekä kirjallisen että kuvallisen ohjeen).

Heinäkuu
Vihdoin voin alkaa siirtää vaatteita, pyyhkeitä ja lakanoita Lohjalta ja vinttikamareista makuuhuoneeseen. Verhot ja ovisysteemi on edelleen päättämättä. Hannu oli hakenut Ikeasta myös aulan kaapit, annoimme niiden olla toistaiseksi paketissa.

Ja ihme tapahtui; yhdeksän vuotta olen valittanut takapihalle ruostuvasta, paikalleen maatuvasta lumilingosta, ja nyt se vihdoin lähtee kaatikselle. Samalla kyydillä poistuu joukostamme vaarin vanha pesukone. Marjojenpoiminnassa tulee sama tunne kuin tavaroita kaapeista tyhjentäessä; vaikka kuinka poimit niitä, ikinä ne eivät lopu. Hannu ahkeroi sisällä ja aulan remontti etenikin vauhdilla, enää puuttuu listoja ja kaapit. Makuuhuone alkaa olla siivousta ja verhoja vailla vamis.

Onni ja Ilona käyvät kylässä ja Onni haluaa jäädä yöksi. "Missä sinä meinaat nukkua?" hän kysyy Hannulta kun tämä tulee töistä. Mummun vieruspaikka vintissä on jo varattu.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna olisi ollut tarjolla kaljakelluntaa Keravanjoella, Ankkarockia ja Etnofestivaaleja. Mutta meillä on aikaa vain remontille. Haimme Baukkarista lisää listoja ja verhotangot makuuhuoneeseen.

Hannu sai makuuhuoneen ja aulan niin valmiiksi, että minä pääsin siivoamaan. Nyt tarvitaan sänky!


Samalla kun kävimme Lohjalla Onnin 4v-kakkukahvilla, haimme sängyn. Tarkoitus oli tuoda muutakin makuuhuoneen kalustoa Vantaalle, mutta meidän voimamme eivät riittäneet lipaston kantamiseen kolme kerrosta. Sänky asettui mukavasti uuteen kotiinsa ja tilaakin jäi vielä runsaasti. Vintissä nukumme aina verhot auki, nyt tuntui oudolta olla verhoitta maan tasalla, joten kaivoin kaapin kätköstä vanhat valkoiset pitsiverhoni ja ripustin ne väliaikaisesti verhotankoihin. Tulipas romanttista!

Kävimme Tikkurilan Kaihdinkulmassa tilaamassa mittojen mukaan sälekaihtimet makuuhuoneen ja aulan ikkunoihin. En enää halua lisää pölyä kerääviä, lasin päälle asennettavia puukaihtimia. Samalla harkitsimme paljeovea makuuhuoneen oviaukkoon, mutta jätimme senkin mietintään, on sen verran tyyris hankinta.

Onni tuumasi, että makuuhuoneen lautakatossa olevat (oksan)reiät ovat vintissä asustavan oravaperheen aikaansaannoksia. 

Emme hankkineet makuuhuoneeseen paljeovea, vaan ripustin verhotankoon Anni-mummun virkkaamat pitsiverhot. Ne antavat tarvittaessa näkösuojaa, jos talossa on vieraita.


Makuuhuoneen päätyseinän tapetti valikoitui Kristiina Lehtosen taulun värien mukaan. Siitä syystä huoneesta tulikin romanttisen roosa. Jotain muuta kuin edellisen asuntoni askeettisuus.

Tapetti: Boråstapeter "Moment Art", Lohjan Värisilmä
Kattopaneelit: K75 Vantaa
Lattialaminaatti, listat, koristetyynyt, kattolamppu ja verhotangot: Bauhaus
Verhokangas: Lohjan Tyyki ja Tuoli

Ehdimme nukkua 12 vuotta 120cm runkopatjalle, ennen kuin ostimme kunnon sängyn.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Olohuone, heinäkuu 2008 - kevät 2009




Maanantai-iltana kun tulin mattopyykiltä, Hannu soitti ja tiesin jo äänensävystä odottaa huonoja uutisia. Matkan varrella on saanut tottua vanhan talon vinoihin seiniin, kalteviin lattioihin, isoisänaikaisiin sähkövirityksiin, lämmityssysteemiin ja putkistoihin. Nyt oli olohuoneen vanhan muovimaton alta löytynyt vettä. Ei auta muu kuin repiä lattia auki, selvittää vuodon alkulähde (!) ja tarkistaa, saako korjauksen kotivakuutukseen, kuten olohuoneen nurkkaan aikoinaan rakennetun, vuosia pois käytöstä olleen vessan vesivahingon korjaaminen saatiin. Hannu jätti saunavuoron väliin ja pysyi koko viikon tiiviisti Vantaalla irrottamassa lattialautoja ja kosteita puruja. Kuvittelimme, että selviämme olohuoneessa katon maalaamisella ja pintojen uusimisella, helppo nakki. Näköjään tämäkin pitää mennä vaikeimman kautta. 


Remonttirehkiminen korjaa satoa; Hannu jäi viikon sairauslomalle potemaan olkapään limapussintulehdusta ja kipeää selkäänsä. Hoidoksi kortisonia ja täyslepoa.

Perjantaina minua odotti Vantaalla olohuone, jonka lattia on osittain purettu; kosteat laudat ja purut on kaivettu esiin ja osa seinästäkin on paljaana. Vakuutustarkastaja tulee käymään maanantaina.

Remontti syö miestä. Ja varsinkin naista. Ketuttaa.

Vakuutusyhtiön lähettämät remppareiskat kävivät seuraavalla viikolla purkamassa olohuoneen lattiaa ja seinää ja mittaamassa kosteutta. Nyt siellä pörrää kuivaaja 2-3 viikkoa. Voi vain arvata, mitä se tekee sähkölaskulle! 


Marraskuu 2008

Hannu oli viikolla maalannut olohuoneen katon (kolmeen kertaan!) valkoiseksi. Nyt oli vuorossa palapelin tekoa, eli vinojen seinien levyttäminen.


Joulukuu 2008

Palasimme arkeen; menimme Bauhausiin katsomaan sälekaihtimia ja kukkalautoja, mitään kuitenkaan ostamatta. Aina löytyy uusia vaihtoehtoja ja lisää mietittävää; tehdäänkö olohuoneen verhot paksummasta puuvillasta, ne voi tarvittaessa vetää eteen näkösuojaksi, vai ilmavasta valkoisesta kankaasta (jota alun perin ajattelin), joka vaatii sälekaihtimet? Hannu jäi kolmen kuukauden vuorotteluvapaalle (jälkikäteen ajatellen aivan liian lyhyt aika). Hän sai olohuoneen listoitettua ja tapetoitua. Listoja oli laitettava kaikkiin nurkkiin, kun minä halusin raitatapettia ja seinät ovat vinot.


Isäni joutui Lohjan sairaalaan tutkimuksiin. Jätin Hannun viimeistelemään olohuoneen pattereita ja lähdin Bauhausiin ostamaan sälekaihtimia. Lattiaan valitsimme laminaattia, joka on sävyltään samaa kuin keittiön tasot.

Vuodenvaihteen vietimme uudessa olohuoneessamme.
Tapetti Sanduddin "Isoäidin aikaan" 


Tammikuu 2009

Puolivalmis talo, asuntovelkaa ja ainainen kiire. Toivottavasti tämä vuosi tuo mukanaan vähän rauhallisempaa elämää (siihen en taida uskoa itsekään) ja aikaa olla enemmän ipanoiden kanssa.

Loppiaiseksi saimme Onnin ja Ilonan vanhempineen vieraiksemme Vantaalle. Ennen heidän tuloaan siivosin olohuoneen ja levitimme lattialle talon vanhan, ison maton. Huone näytti heti enemmän asutulta, vaikkei vielä ihan valmis olekaan. Sisustamaan ja kalustamaan pitäisi ruveta heti kun intoa ja aikaa löytyy.


Vapaallani kävin Lohjalla kangaskaupassa ja sain monta ideaa olohuoneen verhoiksi. Lupasin palata takaisin tapettipala mukanani. Annoin periksi vanhojen puisten verhotankojen säästämiseksi, kunhan ne hiotaan ja maalataan valkoiseksi. (Vaari vielä viimeisillä voimillaan sanoi, että säästäkää edes verhotangot.)


Yritimme hahmottaa (kertakäyttömukien avulla) olohuoneeseen tulevien kattovalaisimien ja pistorasioiden paikkoja, jos sähkömiehellä sattuisi olemaan viikolla aikaa käydä talossamme. Teimme yhteisen päätöksen, että siirrämme kevään kuluessa ison ruokapöytämme Lohjalta Vantaalle ja ostamme siihen tuolit Ikeasta. Nyt täytyykin järjestää kaikki kutsut alkuvuoteen, niin kauan kuin Lohjan kodista vielä löytyy istumapaikkoja...

Olen jo vuosia haikaillut vuorotteluvapaasta, että olisi vihdoinkin aikaa harrastaa, levätä ja reissata. Aikaa auttaa lapsia ja olla lastenlasten kanssa. No nyt sitä aikaa tulee olemaan yllin kyllin (vaan ei rahaa), kun minut tänään irtisanottiin. 35 vuotta työhistoriaa takana; ei mitään merkitystä! Onhan tästä toki sekin hyöty, että kahdeksan vuoden ravaaminen Lohjan ja Vantaan välillä ja kahden huushollin siivoaminen loppuu väkisinkin, kun joudun luopumaan työsuhdeasunnostani. Hopihopi Hannu, nyt talo äkkiä muuttokuntoon!

12. helmikuuta jäin kokonaan pois töistä. Ajattelin viettää ensimmäisen virallisen "vapaapäivän" Lohjalla siivoten, mutta sainkin paljon mukavampaa ohjelmaa; Sofian päiväkodissa oli avoimet ovet ja prinsessapäivä. Tiara tukkaan ja menoksi! 


Perjantaiaamuna lähdin Hannun kyydillä Vantaalle. Kävin lenkillä ja iltapäivällä sain seurakseni sähkömiehen. Nyt on lamput paikoillaan ja olohuone kynnyksen viimeistelyä vailla valmis.

Verhoihin olen todella tyytyväinen.


 Joulun vietimme perheen kesken uudistetussa kodissamme.


Olohuone jouluasussa.


Ja kesäasussa.